6.10.
Herätys klo 4.00, Nice... Kuuppa jumissa aamiainen naamariin ja taxolla lentokentälle. Lento Frankfurtiin lähti klo 7.40 ja sieltä New Yorkiin klo 10.20, yhtään ei pienemmällä vaihtoajalla kannata tuolla kentällä yrittää jatkoja, no ei siellä sentään juosta tarvinnut.
Herätys klo 4.00, Nice... Kuuppa jumissa aamiainen naamariin ja taxolla lentokentälle. Lento Frankfurtiin lähti klo 7.40 ja sieltä New Yorkiin klo 10.20, yhtään ei pienemmällä vaihtoajalla kannata tuolla kentällä yrittää jatkoja, no ei siellä sentään juosta tarvinnut.
New Yorkissa klo 13.30 paikallista aikaa ja noin tunnissa ulos lentokentältä eli no problems. Taas taxi alle ja ensimmäiseen majapaikkaamme Harlemissa sijaitsevaan Harlem Bed And Breakfastiin. Aikataulu oli tiukka, joten kamat vaan huoneeseen ja sitten kävelylle Central Parkkiin. Muutamat näkemisen arvoiset paikat tuli tutuiksi ja sitten puiston toista reunaa takaisin majoitusta kohti.
 |
| Central Parkin ehkä tunnetuin kävelykatu The Mall |
Nälkäkin siinä sitten yllätti ja otimme Kiinalaisesta ravintolasta hieman matkaevästä, jota sitten päätimme nauttia puistonpenkillä. Muona oli ihan syötävää ja ilmeisesti tuoksuikin hyvälle, koska paikalle tuli myös pesukarhu joka yritti istua Millan olkapäälle pyytämään pikkusnäkkiä. Siitä kun pomppasimme pystyyn, niin penkille jäänyt soppakulho ei kauaa kerinny vanheta, kun karhunen nappasi sen ja kävi ruokailemassa sen aidan toisella puolen. Sitten hän tuli hakemaan lisää ja luovutin sille vielä vähän kevätrullaa, että saisin siitä kuvan. Loput muonat pakkasimme mukaan ja lampsimme takasin Harlemiin.
 |
| Ruokaseuraa... |
Matkapäivän jälkeen tuommoinen vajaan 16 kilometrin tepastelu oli imenyt voimat ihan kohtalaisesti, joten unta ei tarvinnut kauaa hakea kun sänkyyn kaaduttiin...
7.10.
Aikaero ilmeisesti teki tepposiaan kun klo 4.00 heräsin täysin pirteänä, no siinä sitten pyörin kuitenkin sängyssä seitsemään saakka ja sitten taas täysi rumba päälle. Aamiainen, kamat kantoon ja noutamaan vuokra-auto.
Thriftyn
Manhattanin konttori oli dissattu aivan täysin Googlessa, mutta kaikkea ei pidä
uskoa mitä netissä kirjoitetaan, asiakaspalvelu oli aivan loistavaa. Tilaamamme
Ford Taurus oli (yllättäen) päässyt juuri loppumaan, joten pelkona oli saada
Nissan Altima, no kunhan nyt jonkun kiesin alle saa... No sitten tallista
rullasi Dodge Charger ja sehän kyllä kelpasi :)
Ensin pikku ajelut Manhattanilla ja nokka etelään ja kohti
Philadelphiaa. Ensin ajelimme pikkuteitä, mutta koska matka ei oikein edistynyt
vaihdoimme pikatielle ja parissa tunnissa olimme perillä. Tarkoituksena oli
käydä katsomassa noita itsenäisyys juttuja, mutta koska hallinto on osittain
suljettu, niin yllättäen kaikki paikat oli kiinni. No yks museo oli kyllä
kiinni koska oli maanantai :) Saatiin silti muutamia kuvia tärkeistä paikoista
ja Liberty kellosta lasin läpi...
 |
| Tämä museo ja etenkin nämä portaat ovat tuttuja elokuvasta? |
 |
| Pari paikkaa jäi näkemättä :( |
 |
| Liberty Bell lasin läpi kuvattuna |
Takaisin autoon ja taas parin tunnin köröttely Baltimoreen, jossa tarkoitus oli vain syödä Gordon Ramseyn Kurjista Kuppiloista tutussa Cafe Honissa. Baltimore ei oo niitä ruusuisimpia kaupunkeja täällä päin ja The Wireä seuranneena tutustuin kylän huonoihin alueisiin ennen matkaa, navigaattori ei näistä paikoista tiennyt ja johdatti meidän ravintolalle ehkä kaupungin pahimman alueen Eastsiden kautta. No onneksi oli valoisaa ja liikkeellä oli muitakin ku me.
 |
| Cafe Hon Baltimoressa |
Ravintolassa oli hauska huomata, että se ensinnäkin oli oikea ja siellä oli töissä edelleen samoja tyyppejä ku siinä sarjassa, ruokakin toimi ihan ok.
Sitten vajaan tunnin repäsy ja Washingtoniin etsimään
majapaikkaamme. No sehän löytyi helposti, mutta parkkipaikka sitten ei. Auto
jätettiin puoliviralliselle paikalle useamman sadan metrin päähän Kalorama Guesthousesta,
joten toivotaan et se on siellä vielä aamullakin.
Ajoreitti : New York - Philadelphia - Baltimore - Washington, matkaa kertyi 400km.
8.10.
Aikaisin ylös ja aivan loistava aamiainen napaan ja katsomaan onko auto vielä paikoillaan. No tokihan se siellä oli, eikä sakkojakaan ollut tullut, joten ei kun liikkeelle.
Ajoreitti : New York - Philadelphia - Baltimore - Washington, matkaa kertyi 400km.
8.10.
Aikaisin ylös ja aivan loistava aamiainen napaan ja katsomaan onko auto vielä paikoillaan. No tokihan se siellä oli, eikä sakkojakaan ollut tullut, joten ei kun liikkeelle.
Smitsoniansin eläintarha oli suljettu, joten
piipahdimme katsomassa Washingtonin Katedraalia sekä Suomen suurlähetystöä
(quite boring) ja sen jälkeen keskustaan. Watergate -hotellin sivuutettuamme
ajoimme parkkiin lähelle puistoa, missä on "kaikki" kaupungin nähtävyydet.
Smitsonians museoita oli vieri vieritysten, mutta kaikki olivat kiinni. Capitol
Hilliä kuvattiin paljon ja myös sen läheisyydessä olleita hienoja rakennuksia.
White House näytti samalta kun leffoissa ja uutiskuvissakin ja myös turisteja riitti lähistöllä. Käytiin tsekkaamassa Fordin teatteri missä Lincolnia ammuttiin ja Washingtonin memorialia ei voinut olla näkemättä, vaikka se nyt remontissa olikin. Lincolnin muistomerkki oli yllättäen suljettu. Jefferssonin muistomerkki oli sen verran kaukana et sen ohi ajettiin autolla :) Lähtiessämme kylästä ajoimme Pentagonin parkkipaikalle ja napsimme muutamat kuvat talosta vaikkei siitä kylttien mukaan kuvia saanut ottaakaa?!? Vielä ennen pidempää etappia piipahdimme George Washingtonin tiluksilla lähellä Mt. Vernonia jossa Washingtoneilla oli ja on tavallaan edelleen mikrotislaamo ja systeemit samassa tilassa kuin 1700-luvun lopulla. No minuahan ei kiinnostanut muu kuin että josko sieltä saisi hieman viskiä mukaansa... ei saanut, kaikki oli myyty ja uutta tulisi saataville about marraskuun lopussa :( ei paljon lämmittänyt mieltä!
 |
| Capitol Hill |
White House näytti samalta kun leffoissa ja uutiskuvissakin ja myös turisteja riitti lähistöllä. Käytiin tsekkaamassa Fordin teatteri missä Lincolnia ammuttiin ja Washingtonin memorialia ei voinut olla näkemättä, vaikka se nyt remontissa olikin. Lincolnin muistomerkki oli yllättäen suljettu. Jefferssonin muistomerkki oli sen verran kaukana et sen ohi ajettiin autolla :) Lähtiessämme kylästä ajoimme Pentagonin parkkipaikalle ja napsimme muutamat kuvat talosta vaikkei siitä kylttien mukaan kuvia saanut ottaakaa?!? Vielä ennen pidempää etappia piipahdimme George Washingtonin tiluksilla lähellä Mt. Vernonia jossa Washingtoneilla oli ja on tavallaan edelleen mikrotislaamo ja systeemit samassa tilassa kuin 1700-luvun lopulla. No minuahan ei kiinnostanut muu kuin että josko sieltä saisi hieman viskiä mukaansa... ei saanut, kaikki oli myyty ja uutta tulisi saataville about marraskuun lopussa :( ei paljon lämmittänyt mieltä!
 |
| The White House |
Sitten matkaan kohti etelänlämpöä! Alunperin sääennusteita ja maantieteellistä sijaintia kun tutkiskeli oli ajatuksena, että seuraavat pari päivää olisivat lämpöisimmät ja aurinkoisimmat lomamme aikana, joten hyvillä mielin kohti Virginia Beachia. Pienen mutkan matkaamme teimme kun kävimme piipahtamassa Petersburgissa katsomassa tämän uusimman Lincoln elokuvan kuvauspaikkoja ja samalla imemässä hieman muonaa naamariin.
Muuten päristelimme
Dodgella lähes suoraan Beachille! Perille päästyämme lämpöistä kyllä oli, mutta
ilma ja parin päivän ennuste ei muuten luvannut hirveän hyvää, koska
tuuli oli aivan julmettu ja vettä sekä ukkosta oli luvattu taivaantäydeltä! Jokin
hurrikaanituuli siellä puhalteli yli ja ilma oli sen mukainen, mutta toisaalta
kokemuksiahan näiltä lomilta kerätään, joten otetaan nuokin sellaisina.
Ajoreitti : Washington - Alexandria - Richmond - Petersburg - Virginia Beach, matkaa kertyi 369,6km.
9.10.
Ei valjennut aamu yhtään kauniimpana kuin mihin se eilen loppui, no uni kyllä maittoi, joten ei hätiä.
Ajoreitti : Washington - Alexandria - Richmond - Petersburg - Virginia Beach, matkaa kertyi 369,6km.
9.10.
Ei valjennut aamu yhtään kauniimpana kuin mihin se eilen loppui, no uni kyllä maittoi, joten ei hätiä.
Meillä oli aikomus vetelehtiä tänään biitsillä
etc, mutta luonnonvoimat päättivät toisin.
Ajelimme Travelodgen continental
aamiaisen (muroja, hedelmiä ja kahvia) jälkeen sotilasalueelle ja sieltä
löysimme Cape Henryn majakan, jonka huipulle pääsi kipuamaan. Tuuli tuiversi ja
tuntui kuin koko hässäkkä olisi heilunut, mutta hyvin on majakka aikojen
saatossa tuulet kestänyt, mitä nyt 1950-luvulla hurrikaani Barbara oli siltä
katon napannut. Samalla alueella oli myös uudempi, edelleen toiminnassa oleva
majakka ja sitten First Landing niminen niemen notko. Sille alueelle
Englantilaiset uudisasukkaat olivat tulleet kun ensimmäisen kerran ajattelivat
alkaa asuttamaan uutta mannerta.
 |
| Näille kohdille tulivat Engelsmannit ekan kerran tällä mantereella vuonna 1607 |
Matka jatkui tietä nro 13 pohjoiseen, jossa eteen tuli kenties suurin ihmisen rakentama silta/tunneli -hässäkkä eli about 14 mailia pitkä systeemi, joka piti sisällään kaksi mailin mittaista tunnelia ja loput siltaa. Ei ehkä kuulosta mitenkään ihmeelliseltä, mutta periaatteessa systeemi on keskelle merta rakennettu tie joka yhdistää kaksi niemeä keskenään. Tässä säässä kokemus jotenkin vielä maksimoi itsensä.
 |
| Tie nro 13 |
Toisella puolen siltaa kävimme murkinalla niinkin eksoottisessa ravintolassa kuin McDonalds, no tämä vain siitä syystä, ettei lähettyvillä ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa. Sitten takaisin samaa siltatunnelihässäkkää ja Norfolkin kaupunkiin tekemään katselmus USAn suurimmasta laivastotukikohdasta, no yllättäen ne judanssit oli kyllä aika hyvin jemmattu ja kaukaa nähdyn army-rahdilaivan lisäksi ainoa sotalaiva oli toisen maailmansodan aikainen USS Wisconsin battleshippi.
Tämän kun piti olla vähän niinkuin vapaapäivä huomista pidempää siirtymää
ajatellen, niin lähdimme takaisin hotellille ja valmistautumaan aikaiseen
päivälliseen. Tautog's valikoitui ruokapaikaksi ja olipa kyllä loistavat
pöperöt! Söin aivan varmasti ja helposti elämäni parhaat tuoreet katkaravut ja
niiden lisäksi tuoretta tonnikalaa ja kurpitsa alea, NAM! Nyt kelpaa käydä
nukkumaan kylläisenä ja huomista ajoa odotellen...
Ajoreitti : Virginia Beach - Tie nro 13 - Norfolk - Virginia Beach, matkaa kertyi 208km.
10.10.
Tooodella aikainen herätys ja edellispäivänä hankittuja aamiaistarpeita naamariin! Liikkeelle lähtö about seiskan aikoihin ja nokka kohti Kentuckya. Matkaa ois vajaat 1000km ajettavana ja sekin jo hieman lyhennettyä reittiä, ettei ihan koko päivää menisi autossa.
Lähdimme ajelemaan reittiä eri reittiä kuin tullessa, koska ajatuksena oli ajaa hieman Appalakkien vuorissa Blue Ridge Parkwayta pitkin. Reitti on erittäin hieno ja se kiertelee 1km-2km korkeudessa todella hienoja reittejä pitkin.
No kun saavuimme Waynesboroon josta reitin piti alkaa, niin pysähdyimme ensin turisti-informaatio paikkaan ja siellä erittäin ystävällinen setä neuvoi meille kaikki mahdollisuudet ja sitten sanoi, että tänään on hieman sumuista. No tämä mielessä lähdimme ajelemaan vuoren lakea pitkin ja kas kummaa... sumua todellakin oli ja oikeastaan mitään ei nähnyt muutamaa kymmentä metriä pidemmäksi, myöskään siis tietä!
Ajoimme noin 50 mailia vuorilla ja sitten monen mutkan ja u-käännöksen jälkeen palasimme päätielle ja jatkoimme matkaa niin kovaa kun Lataajalla pääsimme.
Paljoa ei jäänyt tästä päivästä kerrottavaa jälkipolville, koska loppumatka meni pikkuteitä pitkin Kentuckyn Lontooseen ja Budget Host Westgate Inniin, paitsi että ennen saapumistamme, piipahdimme Corbinissa (hieman etelään Londonista) murkinoimassa KFC:ssä jossa koko ketju on saanut alkunsa.
Ajoreitti : Virginia Beach - Norfolk - Richmond - Waynesboro - Roanoke - Princeton - Williamson - Hazard - Corbin - London, matkaa kertyi 1022,4km.
11.10.
Ah, tänään olisi niin paljon rennompi päivä ku eilen, joten ihan rauhassa aamiasta motellissa ja sitten... ai mut joo, olipa tän tripin tähän mennessä paskin aamiainen joo, laihaa kahvia ja yksittäis pakattuja muffinsseja...
No siis joo, vajaa 100 mailin siirtymä ensimmäiseen tislaamoon eli Four Rosesin tiluksille. Tavoitteena oli kiertää muutamat tislaamot ja käydä vain kaupassa ostamassa jotain hieman harvinaisempaa viskiä ja sitten jatkaa matkaa, joten kuvia ja fiilistelyä, ostokset ja matkaan. Four Rosesin paikka oli ihan kiva ja siellä oli kaikkea kivaa kotiin vietävää, mutta valitettavasti tilaa on rajoitetusti ja muiltakin tislaamoilta pitäisi ostaa sälää, joten ihan rauhassa nyt ;D.
Seuraavaksi vuorossa oli Maker's Mark, tislaamo oli huomattavasti tehdasmaisempi ja porukkaa oli paljon enemmin kuin edellisessä paikassa. Lahjapuoti oli suurempi, kalliimpi ja selkeästi ajatellumpi. Siellä sai mm dipata oman pullonsa vahauksen jos halusi (knoppi, eli tietää jos tietää :). No ostokset megeen ja kuvia ympäristöstä ja matka jatkuu.
Tämän jälkeen ajoimme Heaven Hillin tislaamolle, joka on tuttu esim Evan Williams:in viskeistä. Shoppi oli hillitympi ja valinnan vaikeus iski päälle, koska tislaamolla on niin paljon vaihtoehtoja. No lopulta sain mieleiseni pullon ja sälät valittua ja matkaan.
Rahaa oli päivän aikana palanut, mutta fiilis oli loistava ja takapaksi oli täynnä bourbonia ja nyt oli hyvä mieli ajella Frankfortiin chekkautumaan Americas Best Value Inn -motelliin ja nauttimaan yhdestä Jimiltä ostetusta pullosta, tupakasta, oluesta, mölkystä ja Millan seurasta!
Ajoreitti : London - Lawrenceburg - Loretto - Bardstown - Clermont - Frankfort, matkaa kertyi 368km.
12.10.
Aamun sarastaessa oli taas aika kerätä kamppeet ja syödä hieman, sekä lähteä jatkamaan matkaa. No kävimme me vielä piipahtamassa Woodfordin tislaamolla ja sitten kohti pohjoista.
Siirtymä oli kohtalaisen lyhyt ja olimme perillä Indianapoliksessa jo klo 16. Chekkauduimme Ramada Limitediin ja lähdimme pikaisesti tsekkaamaan Indianapoliksen ehkä tunnetuinta nähtävyyttä eli kilparataa. Rataan tutustuminen meidän osalta oli käyskentely radan sisäpuolen visitor centterissä ja käynti lahjapuodissa, no tuli noita valokuvia otettua silti jokapuolelta.
Radan jälkeen omistimme hetken shoppailulle paikallisessa ostoskeskuksessa, mutta juurikaan mitään ei tarttunut matkaan, me vaan ei osata tota hommaa...
Reilut 15 kilometriä tuli tepasteltua yhteensä, mutta se ei jostain syystä tuntunut missään, ilmeisesti sää oli hyvä kävelylle. Lenkin jälkeen olikin aika nälkä ja reippailimme vielä Miller’s –ravintolaan murkinoimaan. Ruoan jälkeen lampsimme takaisin hostellille nukkumaan. Mihin näillä päivillä on oikein kiire?!?
Ajoreitti : St Charles - Chicago, matkaa kertyi 62,4km.
15.10.
Ja aamu alkoi taas niin kuin monena päivänä edelläkin, aamiainen nassuun, kamat kasaan ja autoilemaan. Suuntasimme Chicagosta kohti Detroitia parin Amish –alueen kautta, ihan vaan mielenkiinnosta. Matkaa oli noin 400km, joten ei siinä kauaa nokka tuhissut.
Kävimme chekkautumassa motelliimme A Victory Inniin, joka sijaitsi hieman Detroitin ulkopuolella Dearbornin kylässä. Motellin valintaan vaikutti sen sijainti eli Dearborn on Fordin syntykaupunki. Siellä sijaitsee edelleen yhtiön pääkonttori, tehdas ja mahtava Henry Ford –museo. Museo oli meidän ensimmäinen tutustumiskohde ja siellä olisi voinut pyöriä pidempäänkin. Siellä ei ainoastaan ole autoja, vaan oikeastaan koko teollistumisen historia. Mutta olisi sieltä voinut muutamat autotkin mukaansa ottaa. Museon jälkeen pyörimme Fordi –alueella, joka oli aivan mielettömän suuri. Fordistin sydän oli syrjällään, niin kuin on aina Liverpoolissakin :D
Kun Fordin oli saatu pyörittyä, suuntasimme Detroitin keskustaan ja lähes heti sinne tultuamme Joe Loius Areenalle, jossa kävimme seuraamassa Red Wingsien ja Columbus Blue Jacketsien NHL –ottelun. Empä tiedä, mutta ei oikein sykähdyttänyt peli, SM-Liigassa näkee saman tasoista peliä ja ns. fanit olivat myös kohtalaisen hiljasia, ei vissiin sitten tuohon keppinojailuun kuulu noi fanitukset ihan niin suurella sydämellä ku jalkapalloon? Millan sanoilla sanottuna, laimee laji, laimee peli, laimeet fanit ja laimee ilmapiiri.
Pelin jälkeen, tai no livahdimme hieman ennen pelin loppua pois areenalta, ajoimme takaisin Dearborneen ja motellille. Kello oli jo taas vaikka mitä, joten unta palloon…
Ajoreitti : Chicago - Middlebury - Kalamazoo - Jackson - Ann Arbor - Dearborn, matkaa kertyi 564,8km.
16.10.
Herätys ajoissa, koska tänään päivä alkaisi rajan ylityksellä Kanadaan. Motellissa itsepaistettua pancakeä naamariin ja sitten rajalle. Menimme suoraan Detroitin kohdilla olevalle ylityspaikalle ja valitsimme sillan tunnelin sijaan. Ennalta olin lukenut, että USAsta Kanadaan pääsee kyllä suht kivuttomasti yli, mutta toisin päin ylitys vie sitten aikaa, no sen kokee sitten huomenna. Lähes jonottamatta luukulle ja passit virkailijalle, hän sitten kyseli, että mistä ollaan, mitä tehdään Kanadassa, onko meillä alkoholia matkassa ja kuin kauan ollaan maassa. Kaikkiin vastauksen saatuaan virkailija avasi portin ja toivotti hyvää matkaa… No emmä nyt aatellut et se noin helppoa olisi...
Siirtymämme oli taas noin 400 km ja se kulki aikasen suoraan Niagara Fallsiin. Valitsin tämän Kanada visiitin juurikin tälle etapille, koska luin ennalta, että Kanadan puolelta näkee sen kuuluisimman putouksen, Hevosenkengän, paremmin. No muutaman tunnin ajot, todella tylsää suoraa tietä pitkin, ja olimme perillä.
Taas ensin chekkautuminen hotelliimme Quality Hotel Fallsview Cascadeen ja sitten kävelylle. Hotelli sijaitsi parin sadan metrin päässä putouksista ja kylläpä oli taas näkemisen arvoinen paikka! Ei sitä suotta kehuta ja vesimäärältään se on ymmärrettävästi maailman suurin vesiputous. Vaikka kaupunki Kanadan puolella olikin sirkushuveja täynnä (kuin pieni Las Vegas (voinen sanoa noin, vaikken ole Vegasissa käynytkään)), niin itse putous oli kohtalaisen omatoiminen paikka. Olisihan se voinut olla aidattu ja nähdäkseen koko systeemin olisi pitänyt ostaa joku lippu. Kuvia tuli otettua yllättäen aika paljon, koska joka kulmastahan sitä oli kuvattava.
Muistikortille kun oli saatu täytettä menimme kaupungin korkeimpaan näköalapaikkaan (yllättäen) eli Skylon Toweriin, siinä oli taas Millalle hauskuutta, kun hissit olivat tornin ulkoseinässä. No ylhäältä näki taas ihan eri tavalla putoukset, joten lisää kuviaaaa…
Paljon muuta meille ei kaupungissa ollut ja iltakävelyllä välttelimme kaikkia sisäänheittäjiä mitä kaduilla oli. Ruokapaikaksi olimme valinneet päivällä The Fridayssin, mutta koska lomakausi ei ole päällä, oli ravintola jo kiinni klo 20 tienoilla. Onneksi sen naapurissa oli The Hooters johon Milla halusi ehdottomasti mennä, no miksikäs minä olisin sitä vastaan ollut? Tarjoilijasta jäi mieleen muutakin kuin hymykuopat (jotka oli oikeesti todella kivat) ja Millakin löysi päälle pantavaa ravintolan lahjakaupasta, niin ja toki ruokakin oli aivan loistavaa!
Alexandria Bay sijaitsee Kanadan rajalla ja on kuuluisa salaattikastikkeesta Thousand Island. Se on kuulemma keksitty siellä, George Boltdin kokin toimesta, lisää asiasta kiinnostuneille Googlesta :D
Sitten jatkoimme matkaa tunnin verran ja saavuimme Essexin kaupunkiin josta lähti lautta yli Lake Champlainin. Lautta saapui pitkän järvenylityksen jälkeen (matka kesti 25 minuuttia) Charlotteen ja sieltä jatkoimme matkaa vajaan tunnin Waterburyyn, jossa pysähdyimme Ben & Jerryn jäätelötehtaaseen turistikierrokselle.
No tulipahan selkeys kuin helppoa on tehdä jäätelöä ja miksi BJ maksaa niin paljon (tai no ei se kyl ehkä ihan selvinny). No mutta ainakin tuli maistettua kolmea eri BJ:tä.
Kierroksen ja shoppailun jälkeen meillä oli vielä noin tunnin matka majapaikkaamme White River Junctionissa sijaitsevaan Super 8 –motelliin. Iltapalaa haimme Dunkin’ Donutsista ja paikallisesta viinakaupasta. Niitä nutustellessa hieman relaamista ja sitten unille…
Ajoreitti : Alexandria Bay - Ogdensburg - Tupper Lake - Lake Placid - Essex - Burlington - Waterbury - White River Junction, matkaa kertyi 568km.
19.10.
Aamut on kyllä vilposia täällä “vuoristossa”! Pikkupurtavat aamiaiseksi ja vain parin tunnin ajomatka rannikolle.
Suuremmitta pysähdyksittä ajoimme Portsmouthiin ja yritimme chekkautua hotelliin, jossa piti olla mahdollisuus early check-inniin, mutta ei, Hilton Garden Innissä ei ollut huonetta valmiina. Lupasivat huoneen puolessa tunnissa, joten lähdimme tepastelemaan ja etsimään kioskia jossa vaihtaisimme parkkirahaa. No eipä löytynyt sitäkään, joten pienen kiertelyn jälkeen palasimme hotellille, johon kaverimme Brett oli jo tulossa. Hänen kanssaan sitten kävimme yrittämässä uudelleen checkkautumista, mutta ei, huonetta ei vieläkään ollut saatavilla.
Lähdimme sitten lounaalle ja tutustumaan kylään Bretin opastuksella ja ehkä reilun tunnin kuluttua tulimme taas hotellille, jossa ei edelleenkään ollut huonetta saatavilla! Reissumme selkeästi kallein hotelli tuotti todella suuren pettymyksen heti alkuunsa. No reilun parin kymmenen minuutin kuluttua saimme vihdoin huoneen.
Hetken hengailut hotlassa, vaatteiden vaihto ja takaisin baanalle. Menimme päivälliselle Bretin, hänen tyttöystävänsä ja parin kamun kanssa. Ruokaa syötiin pitkänkaavan mukaan ja kun tähän mennessä ollaan syöty aika keposesti oli masu repeämispisteessä ruokailun lopuksi. No sitten reippailtiin johonkin biletyspaikkaan jossa soitti paikallinen bändi nimeltä Pitchblak Brassband, yhtye soitti mielenkiintoista, torvisoittimilla säestettyä räppiä! No loppuillasta meno ainakin maistui hyvin, en sitten tiedä oliko syynä viskit, bourbonit vai paikalliset oluet :D
Kelloa en enää seurannut, mutta jossakin
vaiheessa oli pakko päästä unille ja vetäydyimme hotelliin. Näinkin tasokkaaksi
paikaksi täällä oli omituisia meluja esim jääkaappi hurisi viimesiään, vessan
ilmastointia ei saanut pois päältä ja viimeinen silaus tuli kun ilmastointi kävi
rämisemään klo 5 aamulla, herättäen jopa Millan, joka yleensä nukkuu vaikka
vieressä räjähtäisi pommi! No muutamat tunnit tuli kuitenkin nukuttua!
Ajoreitti : White River Junction – Concord – Manchester – Hampton – Portsmouth, matkaa kertyi 192km.
20.10.
Erilainen aamu tällä matkalla. Brett tuli noutamaan meidät brunssille joskus kymmenen jälkeen ja sitten lähdimme katselemaan hienoja maisemia Portsmouthin ympärillä.
Muutaman tunnin kuluttua palasimme hotellille ja sitten kävelimme Millan kanssa about 10 kilometriä ympäri kylää (vaikka kylä onkin pieni, niin yllättävän paljon tuli metrejä). Jotain pientä saimme tällä kertaa jopa shoppailtuakin.
Hetki kerettiin myös oleilemaan hotellilla ennen kuin Brett tuli taas meitä noutamaan. Menimme kylään Bretin siskolle, jossa grillasimme ja teimme ruokaa koko katraalle (me, Brett , hänen tyttöystävänsä, siskonsa ja hänen 4 rasavilliä poikaa). Tunteja vaan vieri ja joskus klo 22 jälkeen palasimme hotellille ja simahdimme sänkyyn.
21.10.
Tällä kertaa ilmastointi ja jääkaappi oli kytketty pois päältä, joten saimme nukuttua kasiin saakka ilman erillisiä herätyksiä. Otimme aamiaiseksi vain smoothiet hotellin vieressä olevasta mehubaarista ja ajoimme Bretin työpaikalle pelaamaan mölkkyä. Tämä siksi ettemme eilen kerenneet pelaamaan yhtään erää vaikka näin olikin tarkoitus. No ei me nytkään hirveämmin keretty pelaamaan, vaan oikeastaan opetimme Bretille säännöt ja ”annoimme” hänen voittaa.
Sitten taas matkaan ja ensin ajoimme Bostoniin. Pienet kierrokset Harvardin yliopiston maisemissa ja sitten vihdoin aamiaista. Söimme The Phoenix Landing –nimisessä ravintolassa koska se on paikallisen LFC Bostonin branchin kotiluola eli paikallinen Elmo. Ihan tyylikäs pubi, joka oli sisustettu muutamilla Liverpool paidoilla.
Ruoan jälkeen Bostonin keskustaan ja Fenway Parkkiin, Red Sox voitti juuri toissa päivänä jonkun mestaruuden ja se näkyi kaduilla. Sitten muutamat muut nähtävyydet ja lopuksi Samuel Adamsin panimolle ja lahjapuotiin. Panimo oli erittäin mielenkiintoinen vierailukohde ja seuraavan kerran kun tullaan Bostoniin täytyy tuo panimokierros ehdottomasti käydä suorittamassa, nyt siihen ei ollut mahdollisuutta.
Jätimme Bostonin taakse ja jatkoimme matkaa kohti Stratfordia. Ensin pysähdyimme kuitenkin New Havenissä, jonka piti olla pieni, hyvin toimeentulevien kaupunki. No ei se siltä ainakaan hämärän laskeutuessa näyttänyt. Tutustuimme Amistad –muistomerkkiin ja kävelimme hieman ympäriinsä. Tarkoituksenamme oli murkinoida Loius Lunch –nimisessä ravintolassa, mutta ilmeisesti nimensä mukaisesti rafla oli jo kiinni kun sinne noin klo 19 saavuimme. Ravintolassa on joidenkin tietojen mukaan keksitty hampurilainen, joten tästä syystä olisin siellä jotain halunnut syödä.
No onneksi meillä oli vain puolen tunnin matka motelliimme Rodeway Inniin Stratfordissa. Kävimme checkkautumassa sinne ja jatkoimme matkaa kylän keskustaan. Sieltä löysimme aivan loistavan 24h dinner –paikan. Päivällinen/iltapala nassuun ja takaisin motellille kylmään suihkuun (aivan kaikkea ei voi näiltäkään paikoilta aina vaatia).
Huoh! Huomenna takaisin New Yorkiin ja auton palautus, ei voi ku taas ihmetellä tätä kellon raksutuksen nopeutta!
Ajoreitti : Portsmouth – Boston – Hartford – New Haven - Stratford, matkaa kertyi 360km.
22.10.
Herääminen Stratfordin merenraikkaaseen aamuun. Croisanttia, mehua ja kahvia, mitä sitä muuta aamiaiseks tarviis? Lähdimme rannalle kävelemään, ei valitettavasti ollut kuin 15 astetta lämmintä, mutta kyllä siinä auringonpaisteessa silti pystyttiin vähän simpukoita keräilemään. Check out ja sitten kohti New Yorkia.
Matkaa ei ollut pitkälti ja vajaassa tunnissa olimme New Yorkin Bronxissa. Kovamaineinen alue ei vaikuttanut mitenkään rankalta, paljon ihmisiä arkiaskareissaan, ei mitään luxusaluetta, mutta varmasti asuttavissa. Piipahdimme New York Yankeesien kotistadionin liepeillä ja sitten jatkoimme matkaa Brooklyniin ja yritimme etsiä Brooklyn Lagerin panimon. No itse panimo kyllä löytyi, mutta ei parkkipaikkaa lähimmiltä kortteleilta ja koska emme löytäneet myöskään oikeaa sisäänkäyntiä ko. paikkaan, päätimme jatkaa matkaa. Toisaalta ei meillä ollut tarkoitus kuin vierailla lahjapuodissa, mutta jäi sekin vähän harmittamaan.
Sitten takaisin Manhattanille ja chekkautumaan hostelliin. Hostellimme Chelsea Highline Hostel sijaitsi lähes Hudson -joen varressa Chelsean kaupunginosassa. Se oli itse asiassa aika optimaalisella paikalla, koska siitä oli lyhyt matka metrolle ja keskimanhattanin nähtävyyksille. Hinta oli osia normaaleista NY:n majoitusten hinnoista, joten pienet ongelmat liikennemelun ja vaatimattomuuden kanssa sulatettiin hyvin :D
Jätimme matkatavarat hostellille ja lähdimme palauttamaan autoa, kun käännyin kadulle jossa autovuokraamo sijaitsi, muistin, että se piti tankata ennen palautusta. No ei haitannut ottaa vielä pikkuajelu Dodgelle, NY:ssä ei bensiksiä joka mutkassa ole, joten tulihan siinä vielä poljettua hoppaa ihan kunnolla. No sitten palautus ja haikein mielin luovuimme uljaasta sotaratsustamme! Kiitos kyydeistä!
Päivää oli vielä jäljellä, joten lähdimme tepastelemaan kohti nähtävyyksiä. Matkalla piipahdimme syömässä paikallisessa lounasravintolassa ja kyllähän sekin toimi, valinnan varaa oli amerikkalaiseen tapaan runsaasti ja molemmille löytyi ruokaa.
Tornitalojen keskellä on joskus kohtalaisen vaikea navigoida, jonka huomasimme Chrysler buildingia etsiessämme. Hyörittiin ja pyörittiin ja lopulta vilkaistiin nurkan taa ja siinähän se plakaati oli seinässä jossa kerrottiin ko. rakennuksen olevan etsimämme.
Talon yläosa kun ei näy juuritasolle juuri ollenkaan, niin oli vaikea tunnistaa tönöä. Empire State Buildingissa kävimme piipahtamassa, mutta koska alkoi hämärtämään, päätimme jättää sen tutkimisen huomiselle. Sitten United Nations, Flatiron, 11th Street Bar (NY LFC:n kantis), Madison Square Garden etc... Taukoa pidimme WU-baarissa Korea Townissa ja lopulta kun hyydyimme, kävimme syömässä The Friday’s –ravintolassa.
Matkaa hostellille oli vajaa pari kilometriä ja kun pääsimme perille kertoi RunTastic, että 25 kilometriä oli tullut talsittua. No olihan se aika kierros ja huomenna pitäisi köpötellä samanmoinen lenkki. Nyt maistuu uni.
Ajoreitti : Stratford – New York, matkaa kertyi 180,8km. Yhteensä ajokilometrejä tuli 5750km!
23.10.
Hostellissamme oli mielenkiintoinen aamiainen : croisanttia, leipää ja kahvia oli tarjolla, mutta vain nopeimmille :D Saimme syödäksemme ja koska jaloissakaan ei tuntunut miltään, lähdimme kaupungille.
Kävelimme suoraan Empire State Buildingille, koska oppaiden mukaan siellä pitää olla ajoissa tai myöhässä. No me ei oltu kumpaakaan, mutta oltiin varauduttu jonottamaan… ei tarvinnut, puolessa tunnissa olimme näköalatasanteella ja kuvia tuli räpsittyä!
Sitten jatkoimme kävelyä ohi Flatironin ja suuntasimme Manhattan Bridgelle, siittä yli ja sitten oluelle aivan Brooklyn Bridgen juurelle River Cafeeseen. Paitsi, että ”superstorm” Sandy oli pyyhkäissyt osan siitä mukaansa ja näin ollen ravintola oli kiinni. No onneksi naapurista löytyi helpotusta oluthampaan kolotukseen.
Takaisin Manhattanille ja kohti saaren eteläkärkeä. Talojen välissä puikkelemisen jälkeen löysimme etsimämme eli Staten Island Ferryn lähtösataman. Sieltä kippoon ja merelle. Lautta ohittaa vapaudenpatsaan kohtalaisen läheltä ja kiireisille budjettimatkaajille sopivasti ei jumita itse saarella ollenkaan, vaan ajaa ohi siitä ja kaiken lisäksi ilmaiseksi :D.
Jäimme Staten Islandille syömään ja kun lähdimme takaisin, olikin jo pimeää. No lautalta sain muutamat hienot silhuettikuvat kaupungista ja perille päästyämme tepastelimme WTC –alueelle.
Tutkimme mitä tutkittavissa oli ja sitten lähdimme lähestymään hostelliamme. Jaloissa tuntui että tänään oli kävelty ainakin yhtä paljon kuin eilen, mutta toisaalta se saattoi olla vain väsymystä eilisestä. Jossain välissä tuli vain stoppi ja kävimme kaupassa hakemassa olutta ja otimme taksin loppumatkaksi. No ehkä sen 4 kilometriä tulimme taxolla ja lopulta päivän kävelyt olivat 33 kilometriä. Eli sen kolmen päivän aikana jotka vietimme NY:ssä, kävelimme lähes 75 kilometriä!
Kimpsut ja kampsut sullottiin takaisin matkalaukkuun ja rinkkaan ja lopulta tilaa jäi vaikka kuinka paljon, joten melkein harmitti kaikki tuliaiset mitä ei ostettu. Unta pallooooon.
24.10.
Naapurit ja liikenne häiritsi tänäkin yönä, mutta tuli sitä jokunen tunti nukuttuakin. Onneksi ens yönä saa nukkua lentskareissa.
Muutenkin on tylsin aamu lomasta. Mentiin myöhäiselle aamiaiselle ja yllättäen croisantit oli loppunu. Kahvia saatiin just kupilliset ja onneks sämpylöitä oli vielä jäljellä. Itseasissa varauslapussa luki, ettei huoneeseen kuulu aamiaista ollenkaan, joten toihan oli vain plussaa!
Checkout oli klo 11 ja lento lähtisi vasta 17.40, joten pohdimme vaihtoehtoja. Eka oli, että jättäisimme kamat hostellille ja kävisimme vielä jossakin ja toinen, että ottaisimme kaikki kamat ja lähtisimme julkisilla kohti JFK:ta. No seikkailun vuoksi valitsimme toisen vaihtoehdon. Vajaa kilometrin kävely kaikilla kamoilla metroasemalle, 35 minuuttia metrolla, parisataa metriä AirTrainille ja 10 minsaa sillä ja olimme perillä. No pienen nysväyksen (pussiolutta ja tupakkaa), checkinnin ja turvatarkastuksen jälkeen meillä oli pari tuntia lennon lähtöön. Loppu aika meni ravintolassa syöden ja juoden, sekä sitten kauppoja hieman kierrellen.
Lentokin lähti ajallaan ja sitten…
25.10.
...tule uni tule… mut ei, katsoin kaksi leffaa, luin, kuuntelin musiikkia etc… Mutta en siis nukkunut, jollei kahta torkahdusta oteta huomioon. No josko seuraavalla lennolla sitten.
Kone saapui todella sumuiseen Müncheniin ajallaan ja rennolla parin tunnin vaihdolla lampsimme kohti lähtöporttia. Portilla meille ilmoitetiin, että koneemme kiertää vielä kehään kaupungin yläpuolella, koska ei pysty sumun takia laskeutumaan, mutta siis justhan me itte laskeuduttiin toisella koneella. Noo, puoli tuntia myöhässä pääsimme koneeseen ja sitten reilua tuntia myöhässä lähdimme liikkeelle. Viimeisin myöhästymä ei johtunut sumusta, vaan siitä, että koneen lastiruuman ovi ei pysynyt kunnolla kiinni. No kait ne sitten lopulta löysi ilmastointiteippiä jostakin…
Jaa, reilun parin tunnin lennolla ei unta tarvinnut edes miettiä, joten liikaa ei tullut nukuttua tänä yönä. 1,5 tuntia myöhässä HKI-Vantaalla, josta taksilla kotiin ja nukkumaan.
Mihinkähän sitä lähtis seuraavaks? Milla lähtee jo viikon päästä Etelä-Afrikkaan?!?
Ajoreitti : Virginia Beach - Tie nro 13 - Norfolk - Virginia Beach, matkaa kertyi 208km.
10.10.
Tooodella aikainen herätys ja edellispäivänä hankittuja aamiaistarpeita naamariin! Liikkeelle lähtö about seiskan aikoihin ja nokka kohti Kentuckya. Matkaa ois vajaat 1000km ajettavana ja sekin jo hieman lyhennettyä reittiä, ettei ihan koko päivää menisi autossa.
Lähdimme ajelemaan reittiä eri reittiä kuin tullessa, koska ajatuksena oli ajaa hieman Appalakkien vuorissa Blue Ridge Parkwayta pitkin. Reitti on erittäin hieno ja se kiertelee 1km-2km korkeudessa todella hienoja reittejä pitkin.
No kun saavuimme Waynesboroon josta reitin piti alkaa, niin pysähdyimme ensin turisti-informaatio paikkaan ja siellä erittäin ystävällinen setä neuvoi meille kaikki mahdollisuudet ja sitten sanoi, että tänään on hieman sumuista. No tämä mielessä lähdimme ajelemaan vuoren lakea pitkin ja kas kummaa... sumua todellakin oli ja oikeastaan mitään ei nähnyt muutamaa kymmentä metriä pidemmäksi, myöskään siis tietä!
 |
| Blue Ridge Parkway |
Ajoimme noin 50 mailia vuorilla ja sitten monen mutkan ja u-käännöksen jälkeen palasimme päätielle ja jatkoimme matkaa niin kovaa kun Lataajalla pääsimme.
Paljoa ei jäänyt tästä päivästä kerrottavaa jälkipolville, koska loppumatka meni pikkuteitä pitkin Kentuckyn Lontooseen ja Budget Host Westgate Inniin, paitsi että ennen saapumistamme, piipahdimme Corbinissa (hieman etelään Londonista) murkinoimassa KFC:ssä jossa koko ketju on saanut alkunsa.
Ajoreitti : Virginia Beach - Norfolk - Richmond - Waynesboro - Roanoke - Princeton - Williamson - Hazard - Corbin - London, matkaa kertyi 1022,4km.
11.10.
Ah, tänään olisi niin paljon rennompi päivä ku eilen, joten ihan rauhassa aamiasta motellissa ja sitten... ai mut joo, olipa tän tripin tähän mennessä paskin aamiainen joo, laihaa kahvia ja yksittäis pakattuja muffinsseja...
No siis joo, vajaa 100 mailin siirtymä ensimmäiseen tislaamoon eli Four Rosesin tiluksille. Tavoitteena oli kiertää muutamat tislaamot ja käydä vain kaupassa ostamassa jotain hieman harvinaisempaa viskiä ja sitten jatkaa matkaa, joten kuvia ja fiilistelyä, ostokset ja matkaan. Four Rosesin paikka oli ihan kiva ja siellä oli kaikkea kivaa kotiin vietävää, mutta valitettavasti tilaa on rajoitetusti ja muiltakin tislaamoilta pitäisi ostaa sälää, joten ihan rauhassa nyt ;D.
Seuraavaksi vuorossa oli Maker's Mark, tislaamo oli huomattavasti tehdasmaisempi ja porukkaa oli paljon enemmin kuin edellisessä paikassa. Lahjapuoti oli suurempi, kalliimpi ja selkeästi ajatellumpi. Siellä sai mm dipata oman pullonsa vahauksen jos halusi (knoppi, eli tietää jos tietää :). No ostokset megeen ja kuvia ympäristöstä ja matka jatkuu.
 |
| Maker's Markin dippaus |
Tämän jälkeen ajoimme Heaven Hillin tislaamolle, joka on tuttu esim Evan Williams:in viskeistä. Shoppi oli hillitympi ja valinnan vaikeus iski päälle, koska tislaamolla on niin paljon vaihtoehtoja. No lopulta sain mieleiseni pullon ja sälät valittua ja matkaan.
Päivän viimeinen (ei pitänyt olla, mutta aikataulu oli liian tiukka)
tislaamo oli Jim Beam, vaikka tietyissä piireissä bourboneja ja ehkä
erityisesti Jimiä ei arvosteta juuri ollenkaan, oli Beamin tislaamo päivän
paras kokemus! Ehkä hieman kaupallisen oloinen, mutta loistavasti asiakasta
ajatellen rakennettu systeemi oli loistava. Kauppa oli selkeä ja sieltä sai ok
hintaan haluamansa ja sen jälkeen alueella sijaitseva pikkuravintola tarjosi
varmasti parasta ribsiä mitä olen ikinä syönyt (varmasti osansa oli
kastikkeella joka oli Jim Beamin Devil's Cut -pohjainen).
 |
| Booker Noe |
Rahaa oli päivän aikana palanut, mutta fiilis oli loistava ja takapaksi oli täynnä bourbonia ja nyt oli hyvä mieli ajella Frankfortiin chekkautumaan Americas Best Value Inn -motelliin ja nauttimaan yhdestä Jimiltä ostetusta pullosta, tupakasta, oluesta, mölkystä ja Millan seurasta!
 |
| Mölkkyä Kentuckyssa |
Ajoreitti : London - Lawrenceburg - Loretto - Bardstown - Clermont - Frankfort, matkaa kertyi 368km.
12.10.
Aamun sarastaessa oli taas aika kerätä kamppeet ja syödä hieman, sekä lähteä jatkamaan matkaa. No kävimme me vielä piipahtamassa Woodfordin tislaamolla ja sitten kohti pohjoista.
 |
| Woodfordin tislaamolla |
Siirtymä oli kohtalaisen lyhyt ja olimme perillä Indianapoliksessa jo klo 16. Chekkauduimme Ramada Limitediin ja lähdimme pikaisesti tsekkaamaan Indianapoliksen ehkä tunnetuinta nähtävyyttä eli kilparataa. Rataan tutustuminen meidän osalta oli käyskentely radan sisäpuolen visitor centterissä ja käynti lahjapuodissa, no tuli noita valokuvia otettua silti jokapuolelta.
 |
| Indianapoliksen moottoriradalla |
Radan jälkeen omistimme hetken shoppailulle paikallisessa ostoskeskuksessa, mutta juurikaan mitään ei tarttunut matkaan, me vaan ei osata tota hommaa...
Matkalla hotlalle vielä Taco Bellistä muonaa ja sitten ottamaan hieman
rennosti.
Ajoreitti : Frankfort - Versailles - Louisville - Columbus - Indianapolis, matkaa kertyi 329,7km.
13.10.
Aamiaisen jälkeen oli (taas) aika kerätä kimpsut ja lähteä pohjoiseen. Indianapolis jäi taakse ja rauhalliseen tahtiin ajelimme ensin motaria ja sitten pienempiä teitä St Charlesin kylään 50km lähteen Chicagosta. Piipahdimme route 66:llakin, mutta eipä juuri muuta. Aikavyöhykekin ylitettiin jossain välissä, mutta sen huomasimme vasta hotellille päästyämme eli eipä siitä juurikaan mainittu, ainakaan isoin kyltein.
Ajoreitti : Frankfort - Versailles - Louisville - Columbus - Indianapolis, matkaa kertyi 329,7km.
13.10.
Aamiaisen jälkeen oli (taas) aika kerätä kimpsut ja lähteä pohjoiseen. Indianapolis jäi taakse ja rauhalliseen tahtiin ajelimme ensin motaria ja sitten pienempiä teitä St Charlesin kylään 50km lähteen Chicagosta. Piipahdimme route 66:llakin, mutta eipä juuri muuta. Aikavyöhykekin ylitettiin jossain välissä, mutta sen huomasimme vasta hotellille päästyämme eli eipä siitä juurikaan mainittu, ainakaan isoin kyltein.
Perillä olimme tosi ajoissa, joten
oli aika taas yrittää shoppailla hieman, mutta lähes sama homma kävi kuin
eilenkin eli jotain pientä löydettiin, mutta ei mitään mitä etittiin. Ennen
illan ohjelmaa hengailimme hetken hotellilla ja meillä olikin ihan live show
kun joku moottoripyöräilijä kaatui viereissä risteyksessä ja saimme esityksen
siitä kuinka nopeasti homma siivotaan pois päiväjärjestyksestä. Sekä motoristi,
että kyydissä ollut vietiin ambulansseilla pois paikalta, joten toivottavasti
ei käynyt pahasti. Täällä kun läheskään kaikki ei käytä kypärää mopoillessaan,
niin helposti varmasti käy päähän toi kaatuminen.
 |
| Cascade Drive-Innissä |
Illan ohjelmana meillä oli Drive-in elokuviin meno ja sellaisen
kokemuksen kävimme keräämässä Cascade Drive-Innissä. Leffana oli Machete Kills,
jota nyt tuskin olisi muuten tullut katottua, ainakaan leffateatterissa. Oli
kyllä upea kokemus, kaiutin autonikkunaan roikkumaan ja eväät esiin :D Leffan
jälkeen ajelimme takaisin hotlalle koisimaan, huomenna saa taas tepastella jalat puhki
Chicagossa.
Ajoreitti : Indianapolis - Lafayette - Kankakee - Joliet - St Charles, matkaa kertyi 396,8km.
14.10.
Olisin niin mielelläni nukkunut just niin pitkää ku huvittaa, mutta S-Pankista ne sitten päättivät toisin ja herättivät about klo 5 täkäläistä aikaa. Olivat huolissaan kun olen kuulemma vinguttanut Visa –korttia ympäri USA:ta... No shit! Olivat jo kerenneet sulkemaankin kortin, mutta avasivat sen sitten heti uudelleen. No kait se on hyvä et ne on valppaana :P
Ajoreitti : Indianapolis - Lafayette - Kankakee - Joliet - St Charles, matkaa kertyi 396,8km.
14.10.
Olisin niin mielelläni nukkunut just niin pitkää ku huvittaa, mutta S-Pankista ne sitten päättivät toisin ja herättivät about klo 5 täkäläistä aikaa. Olivat huolissaan kun olen kuulemma vinguttanut Visa –korttia ympäri USA:ta... No shit! Olivat jo kerenneet sulkemaankin kortin, mutta avasivat sen sitten heti uudelleen. No kait se on hyvä et ne on valppaana :P
Enempää en juurikaan sitten nukkunut ja lopulta se Millakin heräsi kasin
pintaa, tietämättömänä aamuöisestä häppeningistä mitään. Perussetillä
liikkeelle eli aamiaista hotlalla ja matkaan.
Kilometreissä siirtymämme tänään oli lyhyt eli 60 kilometriä, mutta
ajallisesti about 2 tuntia eli jotkut muutkin halusivat ajaa Chicagon
keskustaan just tänään. No matka meni kuitenkin nopsasti ja pienen sompaamisen jälkeen löysimme myös
Dodgelle yösijan hotellin lähistöltä, vaivaiseen 25$ vuorokausihintaan.
Hostelliimme Hostelling International Chicago ei vielä voinut
chekkautua, joten lähdimme tepastelemaan ympäri keskustaa. Reitille sattui
jotakuinkin kaikki perusnähtävyydet, mitä nyt olin kartalle napsinut. John Hancock Center,
Water Tower Placa, Millenium Park, Cloud Gate, Crown Fountain, Rookery Building,
Tribune Tower, Trump Tower etc. Route 66:n
lähtökohtakin paikannettiin.
 |
| The Willis Tower |
Amerikan mantereen korkeimmassa (vielä kun NY:n
WTC:t ei ole täydessä mitassaan) rakennuksessa Willis Towerissa (entinen Sears Tower) piipahdettiin ihan
näköalatasanteella asti eli 103 kerroksessa. Aika hulppeat näkymät oli ja
etenkin lasinen ulkonema oli aika creepy… Toki paljon muutakin tuli nähtyä ja
yritän niitä kuvien muodossa tänne joskus saada aikaseksi.
 |
| Cloud Gate |
Reilut 15 kilometriä tuli tepasteltua yhteensä, mutta se ei jostain syystä tuntunut missään, ilmeisesti sää oli hyvä kävelylle. Lenkin jälkeen olikin aika nälkä ja reippailimme vielä Miller’s –ravintolaan murkinoimaan. Ruoan jälkeen lampsimme takaisin hostellille nukkumaan. Mihin näillä päivillä on oikein kiire?!?
Ajoreitti : St Charles - Chicago, matkaa kertyi 62,4km.
15.10.
Ja aamu alkoi taas niin kuin monena päivänä edelläkin, aamiainen nassuun, kamat kasaan ja autoilemaan. Suuntasimme Chicagosta kohti Detroitia parin Amish –alueen kautta, ihan vaan mielenkiinnosta. Matkaa oli noin 400km, joten ei siinä kauaa nokka tuhissut.
Kävimme chekkautumassa motelliimme A Victory Inniin, joka sijaitsi hieman Detroitin ulkopuolella Dearbornin kylässä. Motellin valintaan vaikutti sen sijainti eli Dearborn on Fordin syntykaupunki. Siellä sijaitsee edelleen yhtiön pääkonttori, tehdas ja mahtava Henry Ford –museo. Museo oli meidän ensimmäinen tutustumiskohde ja siellä olisi voinut pyöriä pidempäänkin. Siellä ei ainoastaan ole autoja, vaan oikeastaan koko teollistumisen historia. Mutta olisi sieltä voinut muutamat autotkin mukaansa ottaa. Museon jälkeen pyörimme Fordi –alueella, joka oli aivan mielettömän suuri. Fordistin sydän oli syrjällään, niin kuin on aina Liverpoolissakin :D
 |
| Henry Fordin museo, mutta tämä ei ole Ford, vaan...? |
Kun Fordin oli saatu pyörittyä, suuntasimme Detroitin keskustaan ja lähes heti sinne tultuamme Joe Loius Areenalle, jossa kävimme seuraamassa Red Wingsien ja Columbus Blue Jacketsien NHL –ottelun. Empä tiedä, mutta ei oikein sykähdyttänyt peli, SM-Liigassa näkee saman tasoista peliä ja ns. fanit olivat myös kohtalaisen hiljasia, ei vissiin sitten tuohon keppinojailuun kuulu noi fanitukset ihan niin suurella sydämellä ku jalkapalloon? Millan sanoilla sanottuna, laimee laji, laimee peli, laimeet fanit ja laimee ilmapiiri.
 |
| Keppinojailua |
Pelin jälkeen, tai no livahdimme hieman ennen pelin loppua pois areenalta, ajoimme takaisin Dearborneen ja motellille. Kello oli jo taas vaikka mitä, joten unta palloon…
Ajoreitti : Chicago - Middlebury - Kalamazoo - Jackson - Ann Arbor - Dearborn, matkaa kertyi 564,8km.
16.10.
Herätys ajoissa, koska tänään päivä alkaisi rajan ylityksellä Kanadaan. Motellissa itsepaistettua pancakeä naamariin ja sitten rajalle. Menimme suoraan Detroitin kohdilla olevalle ylityspaikalle ja valitsimme sillan tunnelin sijaan. Ennalta olin lukenut, että USAsta Kanadaan pääsee kyllä suht kivuttomasti yli, mutta toisin päin ylitys vie sitten aikaa, no sen kokee sitten huomenna. Lähes jonottamatta luukulle ja passit virkailijalle, hän sitten kyseli, että mistä ollaan, mitä tehdään Kanadassa, onko meillä alkoholia matkassa ja kuin kauan ollaan maassa. Kaikkiin vastauksen saatuaan virkailija avasi portin ja toivotti hyvää matkaa… No emmä nyt aatellut et se noin helppoa olisi...
 |
| To Canada |
Siirtymämme oli taas noin 400 km ja se kulki aikasen suoraan Niagara Fallsiin. Valitsin tämän Kanada visiitin juurikin tälle etapille, koska luin ennalta, että Kanadan puolelta näkee sen kuuluisimman putouksen, Hevosenkengän, paremmin. No muutaman tunnin ajot, todella tylsää suoraa tietä pitkin, ja olimme perillä.
Taas ensin chekkautuminen hotelliimme Quality Hotel Fallsview Cascadeen ja sitten kävelylle. Hotelli sijaitsi parin sadan metrin päässä putouksista ja kylläpä oli taas näkemisen arvoinen paikka! Ei sitä suotta kehuta ja vesimäärältään se on ymmärrettävästi maailman suurin vesiputous. Vaikka kaupunki Kanadan puolella olikin sirkushuveja täynnä (kuin pieni Las Vegas (voinen sanoa noin, vaikken ole Vegasissa käynytkään)), niin itse putous oli kohtalaisen omatoiminen paikka. Olisihan se voinut olla aidattu ja nähdäkseen koko systeemin olisi pitänyt ostaa joku lippu. Kuvia tuli otettua yllättäen aika paljon, koska joka kulmastahan sitä oli kuvattava.
 |
| Niagara Falls |
Muistikortille kun oli saatu täytettä menimme kaupungin korkeimpaan näköalapaikkaan (yllättäen) eli Skylon Toweriin, siinä oli taas Millalle hauskuutta, kun hissit olivat tornin ulkoseinässä. No ylhäältä näki taas ihan eri tavalla putoukset, joten lisää kuviaaaa…
 |
| Panoraamaan mahtuu molemmat putoukset |
Paljon muuta meille ei kaupungissa ollut ja iltakävelyllä välttelimme kaikkia sisäänheittäjiä mitä kaduilla oli. Ruokapaikaksi olimme valinneet päivällä The Fridayssin, mutta koska lomakausi ei ole päällä, oli ravintola jo kiinni klo 20 tienoilla. Onneksi sen naapurissa oli The Hooters johon Milla halusi ehdottomasti mennä, no miksikäs minä olisin sitä vastaan ollut? Tarjoilijasta jäi mieleen muutakin kuin hymykuopat (jotka oli oikeesti todella kivat) ja Millakin löysi päälle pantavaa ravintolan lahjakaupasta, niin ja toki ruokakin oli aivan loistavaa!
Hyvän ruoan jälkeen lampsimme takaisin
hotellille ja tutumaan…
Ajoreitti : Dearborn - Detroit - London - Hamilton - Niagara Falls, matkaa kertyi 396,8km.
Ajoreitti : Dearborn - Detroit - London - Hamilton - Niagara Falls, matkaa kertyi 396,8km.
17.10.
Tämän tripin vasta toinen pekoniaamiainen
odotti syöjäänsä tänä aamuna ja sen jälkeen hieman jännittävä rajanylitys
takaisin USAan. Lähtö oli taas ajoissa, koska ajettavaa matkaa oli taas about
400 km ja jos rajalla menisi kauan, olisimme myöhään perillä.
Kanadaan
tullessamme jonottajia oli muutamia meidän lisäksi, tänään enemmin, ehkä sata.
Noin vartin jonotettuamme huomasimme, että jonot liikkuvat aika hyvin
eteenpäin, joten ei tässä varmaan mitenkään kauaa mene. Ja kyllä, alle puolen
tunnin olimme tiskillä ja virkailija hamusi passejamme. Hän otti passit ja
keskusteli samalla toisen virkailijan kanssa. Saimme selvää heidän
jutustelustaan sen, että he miettivät koskahan saavat seuraavan palkkashekkinsä
ja onko se könttäsumma, vai maksetaanko heille takautuvasti jotenkin muuten.
Mitään suuremmin miettimättä jätimme sen keskustelun huomioimatta, koska
ilmeisesti meitä molempia jännitti, otetaanko auto sivuun ja kaikki kamat
tutkintaan… Ei. Virkailija kysyi lähes samat kysymykset kuin kanadalainen
virkaveljensä eilen eli onko alkoholia, tulemmeko nyt ekaa kertaa USAan,
ostimmeko Kanadasta mitään etc ja sitten passit takaisin ja hyvää matkaa! What,
oliko tuo nyt sitten vaikea rajanylitys? No ehkä meillä oli tuuria kun se
hallinnon sulku oli juuri loppunut eilen, niin virkailijoilla oli muutakin
mietittävää, kuten se palkkapussien tuleminen :D
Sitten matkaan kohti Alexandria Baytä. Ajoimme hieman mutkan kautta, koska olihan se nyt nähtävä
Amerikan versio Liverpoolista. Syracusen kaupungin yksi urbani on nimeltään
Liverpool, tai on se joskus ollut oma kaupunkinsa, mutta nyttemmin ilmeisesti
osa isompaa kylää. No iso paikka se ei ollut, joten pysähdyimme vain murkinoimaan
siihen kylkeen ja jatkoimme matkaa pohjoiseen.
Saavuimme päämääräämme ajateltua
aikaisemmin, koska siellä rajalla ei tuhraantunut aikaa, joten chekkaus
motelliimme Bonnie Castele Resort & Marinaan ja kävelylle kylään.
 |
| George Boltdin linna |
Alexandria Bay sijaitsee Kanadan rajalla ja on kuuluisa salaattikastikkeesta Thousand Island. Se on kuulemma keksitty siellä, George Boltdin kokin toimesta, lisää asiasta kiinnostuneille Googlesta :D
Kylän tepasteltuamme otimme pitsaa mukaan
motelliin ja sitten levolle.
Ajoreitti : Niagara Falls - Rochester - Liverpool - Syracuse - Watertown - Alexandria Bay, matkaa kertyi 331,2km
Ajoreitti : Niagara Falls - Rochester - Liverpool - Syracuse - Watertown - Alexandria Bay, matkaa kertyi 331,2km
18.10.
Kylmänkosteaan aamuun herääminen ja eilen
hankittuja eväitä aamupalaksi. Tästä kylästä kun ei aamiaisella varustettuja
majoituksia inhimilliseen hintaan löytynyt. Sitten matkaan.
Ajoimme ensin Kanadan rajajokea pitkin ja
sitten etelän suuntaan ja parin tunnin päästä olimme vuoden 1980 Olympiakylässä
Lake Placidissä. Kaupungissa oli hirmu härdelli päällä kun siellä oli
ilmeisesti jonkun sortin junnujääkiekkokisat meneillään. Kävimme syömässä ja
ajelimme hieman ympäristössä bongaten muun muassa mäkihyppymäet etc.
 |
| Lake Placid |
Sitten jatkoimme matkaa tunnin verran ja saavuimme Essexin kaupunkiin josta lähti lautta yli Lake Champlainin. Lautta saapui pitkän järvenylityksen jälkeen (matka kesti 25 minuuttia) Charlotteen ja sieltä jatkoimme matkaa vajaan tunnin Waterburyyn, jossa pysähdyimme Ben & Jerryn jäätelötehtaaseen turistikierrokselle.
 |
| Pässi lautalla |
No tulipahan selkeys kuin helppoa on tehdä jäätelöä ja miksi BJ maksaa niin paljon (tai no ei se kyl ehkä ihan selvinny). No mutta ainakin tuli maistettua kolmea eri BJ:tä.
 |
| Ben & Jerry's |
Kierroksen ja shoppailun jälkeen meillä oli vielä noin tunnin matka majapaikkaamme White River Junctionissa sijaitsevaan Super 8 –motelliin. Iltapalaa haimme Dunkin’ Donutsista ja paikallisesta viinakaupasta. Niitä nutustellessa hieman relaamista ja sitten unille…
Ajoreitti : Alexandria Bay - Ogdensburg - Tupper Lake - Lake Placid - Essex - Burlington - Waterbury - White River Junction, matkaa kertyi 568km.
19.10.
Aamut on kyllä vilposia täällä “vuoristossa”! Pikkupurtavat aamiaiseksi ja vain parin tunnin ajomatka rannikolle.
Suuremmitta pysähdyksittä ajoimme Portsmouthiin ja yritimme chekkautua hotelliin, jossa piti olla mahdollisuus early check-inniin, mutta ei, Hilton Garden Innissä ei ollut huonetta valmiina. Lupasivat huoneen puolessa tunnissa, joten lähdimme tepastelemaan ja etsimään kioskia jossa vaihtaisimme parkkirahaa. No eipä löytynyt sitäkään, joten pienen kiertelyn jälkeen palasimme hotellille, johon kaverimme Brett oli jo tulossa. Hänen kanssaan sitten kävimme yrittämässä uudelleen checkkautumista, mutta ei, huonetta ei vieläkään ollut saatavilla.
 |
| Portsmouth |
Lähdimme sitten lounaalle ja tutustumaan kylään Bretin opastuksella ja ehkä reilun tunnin kuluttua tulimme taas hotellille, jossa ei edelleenkään ollut huonetta saatavilla! Reissumme selkeästi kallein hotelli tuotti todella suuren pettymyksen heti alkuunsa. No reilun parin kymmenen minuutin kuluttua saimme vihdoin huoneen.
Hetken hengailut hotlassa, vaatteiden vaihto ja takaisin baanalle. Menimme päivälliselle Bretin, hänen tyttöystävänsä ja parin kamun kanssa. Ruokaa syötiin pitkänkaavan mukaan ja kun tähän mennessä ollaan syöty aika keposesti oli masu repeämispisteessä ruokailun lopuksi. No sitten reippailtiin johonkin biletyspaikkaan jossa soitti paikallinen bändi nimeltä Pitchblak Brassband, yhtye soitti mielenkiintoista, torvisoittimilla säestettyä räppiä! No loppuillasta meno ainakin maistui hyvin, en sitten tiedä oliko syynä viskit, bourbonit vai paikalliset oluet :D
 |
| Paikallisen panimon ravintola jossa noudatettiin osavaltion lakia, ilman passia et saa olutta! |
Ajoreitti : White River Junction – Concord – Manchester – Hampton – Portsmouth, matkaa kertyi 192km.
20.10.
Erilainen aamu tällä matkalla. Brett tuli noutamaan meidät brunssille joskus kymmenen jälkeen ja sitten lähdimme katselemaan hienoja maisemia Portsmouthin ympärillä.
Muutaman tunnin kuluttua palasimme hotellille ja sitten kävelimme Millan kanssa about 10 kilometriä ympäri kylää (vaikka kylä onkin pieni, niin yllättävän paljon tuli metrejä). Jotain pientä saimme tällä kertaa jopa shoppailtuakin.
 |
| Nubble Light House |
Hetki kerettiin myös oleilemaan hotellilla ennen kuin Brett tuli taas meitä noutamaan. Menimme kylään Bretin siskolle, jossa grillasimme ja teimme ruokaa koko katraalle (me, Brett , hänen tyttöystävänsä, siskonsa ja hänen 4 rasavilliä poikaa). Tunteja vaan vieri ja joskus klo 22 jälkeen palasimme hotellille ja simahdimme sänkyyn.
21.10.
Tällä kertaa ilmastointi ja jääkaappi oli kytketty pois päältä, joten saimme nukuttua kasiin saakka ilman erillisiä herätyksiä. Otimme aamiaiseksi vain smoothiet hotellin vieressä olevasta mehubaarista ja ajoimme Bretin työpaikalle pelaamaan mölkkyä. Tämä siksi ettemme eilen kerenneet pelaamaan yhtään erää vaikka näin olikin tarkoitus. No ei me nytkään hirveämmin keretty pelaamaan, vaan oikeastaan opetimme Bretille säännöt ja ”annoimme” hänen voittaa.
 |
| Erä mölkkyä |
Sitten taas matkaan ja ensin ajoimme Bostoniin. Pienet kierrokset Harvardin yliopiston maisemissa ja sitten vihdoin aamiaista. Söimme The Phoenix Landing –nimisessä ravintolassa koska se on paikallisen LFC Bostonin branchin kotiluola eli paikallinen Elmo. Ihan tyylikäs pubi, joka oli sisustettu muutamilla Liverpool paidoilla.
 |
| LFC Bostonin kantakapakka |
Ruoan jälkeen Bostonin keskustaan ja Fenway Parkkiin, Red Sox voitti juuri toissa päivänä jonkun mestaruuden ja se näkyi kaduilla. Sitten muutamat muut nähtävyydet ja lopuksi Samuel Adamsin panimolle ja lahjapuotiin. Panimo oli erittäin mielenkiintoinen vierailukohde ja seuraavan kerran kun tullaan Bostoniin täytyy tuo panimokierros ehdottomasti käydä suorittamassa, nyt siihen ei ollut mahdollisuutta.
 |
| Punastensukkien kotiluola |
Jätimme Bostonin taakse ja jatkoimme matkaa kohti Stratfordia. Ensin pysähdyimme kuitenkin New Havenissä, jonka piti olla pieni, hyvin toimeentulevien kaupunki. No ei se siltä ainakaan hämärän laskeutuessa näyttänyt. Tutustuimme Amistad –muistomerkkiin ja kävelimme hieman ympäriinsä. Tarkoituksenamme oli murkinoida Loius Lunch –nimisessä ravintolassa, mutta ilmeisesti nimensä mukaisesti rafla oli jo kiinni kun sinne noin klo 19 saavuimme. Ravintolassa on joidenkin tietojen mukaan keksitty hampurilainen, joten tästä syystä olisin siellä jotain halunnut syödä.
 |
| Hampurilaisten synnyinsija? |
No onneksi meillä oli vain puolen tunnin matka motelliimme Rodeway Inniin Stratfordissa. Kävimme checkkautumassa sinne ja jatkoimme matkaa kylän keskustaan. Sieltä löysimme aivan loistavan 24h dinner –paikan. Päivällinen/iltapala nassuun ja takaisin motellille kylmään suihkuun (aivan kaikkea ei voi näiltäkään paikoilta aina vaatia).
Huoh! Huomenna takaisin New Yorkiin ja auton palautus, ei voi ku taas ihmetellä tätä kellon raksutuksen nopeutta!
Ajoreitti : Portsmouth – Boston – Hartford – New Haven - Stratford, matkaa kertyi 360km.
22.10.
Herääminen Stratfordin merenraikkaaseen aamuun. Croisanttia, mehua ja kahvia, mitä sitä muuta aamiaiseks tarviis? Lähdimme rannalle kävelemään, ei valitettavasti ollut kuin 15 astetta lämmintä, mutta kyllä siinä auringonpaisteessa silti pystyttiin vähän simpukoita keräilemään. Check out ja sitten kohti New Yorkia.
 |
| Stratford |
Matkaa ei ollut pitkälti ja vajaassa tunnissa olimme New Yorkin Bronxissa. Kovamaineinen alue ei vaikuttanut mitenkään rankalta, paljon ihmisiä arkiaskareissaan, ei mitään luxusaluetta, mutta varmasti asuttavissa. Piipahdimme New York Yankeesien kotistadionin liepeillä ja sitten jatkoimme matkaa Brooklyniin ja yritimme etsiä Brooklyn Lagerin panimon. No itse panimo kyllä löytyi, mutta ei parkkipaikkaa lähimmiltä kortteleilta ja koska emme löytäneet myöskään oikeaa sisäänkäyntiä ko. paikkaan, päätimme jatkaa matkaa. Toisaalta ei meillä ollut tarkoitus kuin vierailla lahjapuodissa, mutta jäi sekin vähän harmittamaan.
Sitten takaisin Manhattanille ja chekkautumaan hostelliin. Hostellimme Chelsea Highline Hostel sijaitsi lähes Hudson -joen varressa Chelsean kaupunginosassa. Se oli itse asiassa aika optimaalisella paikalla, koska siitä oli lyhyt matka metrolle ja keskimanhattanin nähtävyyksille. Hinta oli osia normaaleista NY:n majoitusten hinnoista, joten pienet ongelmat liikennemelun ja vaatimattomuuden kanssa sulatettiin hyvin :D
Jätimme matkatavarat hostellille ja lähdimme palauttamaan autoa, kun käännyin kadulle jossa autovuokraamo sijaitsi, muistin, että se piti tankata ennen palautusta. No ei haitannut ottaa vielä pikkuajelu Dodgelle, NY:ssä ei bensiksiä joka mutkassa ole, joten tulihan siinä vielä poljettua hoppaa ihan kunnolla. No sitten palautus ja haikein mielin luovuimme uljaasta sotaratsustamme! Kiitos kyydeistä!
 |
| Bye Bye Dodge... |
Päivää oli vielä jäljellä, joten lähdimme tepastelemaan kohti nähtävyyksiä. Matkalla piipahdimme syömässä paikallisessa lounasravintolassa ja kyllähän sekin toimi, valinnan varaa oli amerikkalaiseen tapaan runsaasti ja molemmille löytyi ruokaa.
 |
| Talo ei ole hieno, mutta lähes häviää taivaaseen |
Tornitalojen keskellä on joskus kohtalaisen vaikea navigoida, jonka huomasimme Chrysler buildingia etsiessämme. Hyörittiin ja pyörittiin ja lopulta vilkaistiin nurkan taa ja siinähän se plakaati oli seinässä jossa kerrottiin ko. rakennuksen olevan etsimämme.
 |
| The Turist etsii Chrysler Buildingia |
Talon yläosa kun ei näy juuritasolle juuri ollenkaan, niin oli vaikea tunnistaa tönöä. Empire State Buildingissa kävimme piipahtamassa, mutta koska alkoi hämärtämään, päätimme jättää sen tutkimisen huomiselle. Sitten United Nations, Flatiron, 11th Street Bar (NY LFC:n kantis), Madison Square Garden etc... Taukoa pidimme WU-baarissa Korea Townissa ja lopulta kun hyydyimme, kävimme syömässä The Friday’s –ravintolassa.
 |
| The Empire State Building perusvaloissaan |
Matkaa hostellille oli vajaa pari kilometriä ja kun pääsimme perille kertoi RunTastic, että 25 kilometriä oli tullut talsittua. No olihan se aika kierros ja huomenna pitäisi köpötellä samanmoinen lenkki. Nyt maistuu uni.
Ajoreitti : Stratford – New York, matkaa kertyi 180,8km. Yhteensä ajokilometrejä tuli 5750km!
23.10.
Hostellissamme oli mielenkiintoinen aamiainen : croisanttia, leipää ja kahvia oli tarjolla, mutta vain nopeimmille :D Saimme syödäksemme ja koska jaloissakaan ei tuntunut miltään, lähdimme kaupungille.
Kävelimme suoraan Empire State Buildingille, koska oppaiden mukaan siellä pitää olla ajoissa tai myöhässä. No me ei oltu kumpaakaan, mutta oltiin varauduttu jonottamaan… ei tarvinnut, puolessa tunnissa olimme näköalatasanteella ja kuvia tuli räpsittyä!
 |
| Etelä Manhattan |
Sitten jatkoimme kävelyä ohi Flatironin ja suuntasimme Manhattan Bridgelle, siittä yli ja sitten oluelle aivan Brooklyn Bridgen juurelle River Cafeeseen. Paitsi, että ”superstorm” Sandy oli pyyhkäissyt osan siitä mukaansa ja näin ollen ravintola oli kiinni. No onneksi naapurista löytyi helpotusta oluthampaan kolotukseen.
 |
| Flatiron |
Takaisin Manhattanille ja kohti saaren eteläkärkeä. Talojen välissä puikkelemisen jälkeen löysimme etsimämme eli Staten Island Ferryn lähtösataman. Sieltä kippoon ja merelle. Lautta ohittaa vapaudenpatsaan kohtalaisen läheltä ja kiireisille budjettimatkaajille sopivasti ei jumita itse saarella ollenkaan, vaan ajaa ohi siitä ja kaiken lisäksi ilmaiseksi :D.
 |
| Lentokone menossa Libertyn kainaloon? |
Jäimme Staten Islandille syömään ja kun lähdimme takaisin, olikin jo pimeää. No lautalta sain muutamat hienot silhuettikuvat kaupungista ja perille päästyämme tepastelimme WTC –alueelle.
 |
| Paluu Staten Islandilta |
Tutkimme mitä tutkittavissa oli ja sitten lähdimme lähestymään hostelliamme. Jaloissa tuntui että tänään oli kävelty ainakin yhtä paljon kuin eilen, mutta toisaalta se saattoi olla vain väsymystä eilisestä. Jossain välissä tuli vain stoppi ja kävimme kaupassa hakemassa olutta ja otimme taksin loppumatkaksi. No ehkä sen 4 kilometriä tulimme taxolla ja lopulta päivän kävelyt olivat 33 kilometriä. Eli sen kolmen päivän aikana jotka vietimme NY:ssä, kävelimme lähes 75 kilometriä!
Kimpsut ja kampsut sullottiin takaisin matkalaukkuun ja rinkkaan ja lopulta tilaa jäi vaikka kuinka paljon, joten melkein harmitti kaikki tuliaiset mitä ei ostettu. Unta pallooooon.
24.10.
Naapurit ja liikenne häiritsi tänäkin yönä, mutta tuli sitä jokunen tunti nukuttuakin. Onneksi ens yönä saa nukkua lentskareissa.
Muutenkin on tylsin aamu lomasta. Mentiin myöhäiselle aamiaiselle ja yllättäen croisantit oli loppunu. Kahvia saatiin just kupilliset ja onneks sämpylöitä oli vielä jäljellä. Itseasissa varauslapussa luki, ettei huoneeseen kuulu aamiaista ollenkaan, joten toihan oli vain plussaa!
Checkout oli klo 11 ja lento lähtisi vasta 17.40, joten pohdimme vaihtoehtoja. Eka oli, että jättäisimme kamat hostellille ja kävisimme vielä jossakin ja toinen, että ottaisimme kaikki kamat ja lähtisimme julkisilla kohti JFK:ta. No seikkailun vuoksi valitsimme toisen vaihtoehdon. Vajaa kilometrin kävely kaikilla kamoilla metroasemalle, 35 minuuttia metrolla, parisataa metriä AirTrainille ja 10 minsaa sillä ja olimme perillä. No pienen nysväyksen (pussiolutta ja tupakkaa), checkinnin ja turvatarkastuksen jälkeen meillä oli pari tuntia lennon lähtöön. Loppu aika meni ravintolassa syöden ja juoden, sekä sitten kauppoja hieman kierrellen.
Lentokin lähti ajallaan ja sitten…
25.10.
...tule uni tule… mut ei, katsoin kaksi leffaa, luin, kuuntelin musiikkia etc… Mutta en siis nukkunut, jollei kahta torkahdusta oteta huomioon. No josko seuraavalla lennolla sitten.
Kone saapui todella sumuiseen Müncheniin ajallaan ja rennolla parin tunnin vaihdolla lampsimme kohti lähtöporttia. Portilla meille ilmoitetiin, että koneemme kiertää vielä kehään kaupungin yläpuolella, koska ei pysty sumun takia laskeutumaan, mutta siis justhan me itte laskeuduttiin toisella koneella. Noo, puoli tuntia myöhässä pääsimme koneeseen ja sitten reilua tuntia myöhässä lähdimme liikkeelle. Viimeisin myöhästymä ei johtunut sumusta, vaan siitä, että koneen lastiruuman ovi ei pysynyt kunnolla kiinni. No kait ne sitten lopulta löysi ilmastointiteippiä jostakin…
Jaa, reilun parin tunnin lennolla ei unta tarvinnut edes miettiä, joten liikaa ei tullut nukuttua tänä yönä. 1,5 tuntia myöhässä HKI-Vantaalla, josta taksilla kotiin ja nukkumaan.
Mihinkähän sitä lähtis seuraavaks? Milla lähtee jo viikon päästä Etelä-Afrikkaan?!?
